Kerstiga sain tuttavaks esimeses klassis. Mingil hetkel said meist pinginaabrid, päris mitmeks aastaks. Et noh, teate ju küll, mis see tähendab!
Kersti oma perega tuligi esimesena pildile. Mul oli päriselt ka ikka väike närv sees, et kohe alguses 5 inimest ja mis ma nendega peale oskan hakata. Tegin siis hullult pilti. Nii palju, et pärast olin hädas nende kõikide läbi vaatamisega. Või no jah, nii väga hädas ka ei olnud, sest suurem osa olid fookusest väljas ja muidu mõtetud klõpsud, aga kõik oli vaja üle vaadata... Palju jätsin alles ka - isegi selliseid, mis fookusest väljas. No lihtsalt nii lahe seltskond, et kuis ma panen prügikasti pildi, mis räägib oma mõnusat juttu, olgugi, et foto tehniline kvaliteet on mis on. Siin on ka selliseid. Värvidest ka veel natuke. Ma olen tegelikult alati värve natuke kartnud ja värvide suhtes olnud kuidagi kriitiline, noh, et mis sobib kokku ja mis ei sobi. Ja kuigi igasugused värviõpetused räägivad meile nö. kokkusobimise reegleid, siis minu silm ei ole alati selle sobimise suhtes ametliku versiooniga nõus olnud. See ehk on ka põhjus, miks ma siiani olen pigem pehmete värvide ja väikeste kontrastide sõber olnud. Aga Kersti ja Kaimo pere puhul on värvid täielikult "must", ilma värvita lihtsalt pole piltidel selle pere tunnet. Vähemalt mina arvan nii.
Kerstin kanssa ollaan tunnetttu ekalta luokalta lähtien. Parhaita kaveruksia oltiin. Yhdessä on koettu yhtä sun toista. Kerstin ja Kaimon perhe tulikin kuvattavaksi ensimmäisenä. Olin hieman paniikissa, että mitä mä heti ekassa kuvauksessa osaan tehdä 5 ihmisen kanssa, joten otin vaan mielettömästi kuvia... Niin paljon otin, että olin vähän pulassa kun rupesin käymään näitä kaikkia läpi. Siis olihan se sinänsä helppo, kun iso osa oli epätarkkoja ja muuten turhia räpsyjä, mut piti ne kaikki kuitenkin tsekata! Paljon kuvia pistin talteenkin, myös ison määrän epätarkkoja - no miten sinä heität pois epätarkan kuvan, joka kertoo sataa kerta enemmän, kuin joku teknisesti hyvä, mutta muuten tylsä kuva! Niin, täälläkin sellaisia nyt on. Hieman myös väreistä. Olen aina ollut hyvin kriittinen kaikenlaisen värien käytön suhteen. Virallinen värioppi saa kertoaa mitä tykkää, mutta jos minun silmää ei mielytä, niin ei opit auta. Siksi ehkä olenkin tähän asti pysynyt pehmeissä sävyissä ja välttänyt väreissä suurempia kontrasteja. Mutta tämän perheen kohdalla värit yksinkertaisesti kuuluvat asiaan, ilman värejä jää jotain tämän perheen fiiliksista kuvista pois. Ainakin siltä minusta tuntuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yes, thank you!